Tampere kannustaa koko kaupunkiyhteisöä siistiin käytökseen jääkiekon MM-kisojen aikana

Tampereen kaupunki käynnistää maanantaina 8.5.2023 Respect the Home of Hockey -kampanjan, jonka tarkoituksena on kannustaa koko kaupunkiyhteisöä ja jääkiekkofaneja pitämään kiekon koti siistinä jääkiekon MM-kisojen aikana. Tavoitteena on myös muistuttaa kunnioittavasta käytöksestä toisia kohtaan.

Kampanja on käynnissä koko toukokuun ajan. 

‒ Mukava kisakokemus syntyy kunnioituksesta kaikkia muita kisavieraita, asukkaita sekä kaupunkia kohtaan. Kunnioittava käytös on aina tärkeää, mutta korostuu erityisesti kisojen aikaan, kun liikkeellä on paljon ihmisiä ja pelit voivat herättää erilaisia tunteita. Kisat antavat myös mahdollisuuden kiinnittää erityistä huomiota myös ympäristön kunnioittamiseen ja kaupungin siisteyden ylläpitämiseen, sanoo Tampereen kaupungin tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen ja jatkaa:

‒ Kaikille kaupunkilaisille sekä kisakansalle yhteinen viestimme on: ”Pidä käytös ja kaupunki siistinä”. 

Kaupunki tuo keskustan alueelle yhteensä 129 lisäroska-astiaa, joita laitetaan keskustan alueelle ja areenan ympäristöön. Astiat tyhjennetään tarvittaessa kisojen aikaan päivittäin. Katutilaa pidetään siistinä myös koneharjauksen voimin ja kadut harjataan kisojen aikaan joka päivä. Ylimääräiset viikonloppusiivoukset käynnistyivät jo vappuviikonloppuna. Myös yleiskäymälöiden siivoustasoa on nostettu toukokuun ajaksi, jolloin ne siivotaan kolme kertaa päivässä.

Tampere panostaa kaupungin siistimiseen palkkaamalla vastuullisuusagentteja koko kesän ajaksi. Ensimmäinen vastuullisuusagenttiryhmä aloittaa työt MM-kisojen aikana. Vastuullisuusagenttien tehtävänä on paitsi kerätä roskia myös tehdä siisteyteen liittyviä havaintoja ja raportoida niistä. Vastuullisuusagentit osallistuvat myös siisteyskampanjointiin kannustamalla kaupunkilaisia vastuulliseen ympäristön siisteydestä huolehtimiseen. 

Kaikkien yhteiset MM-kisat

Tampereen kaupunki juhlistaa MM-jääkiekon paluuta järjestämällä yhteisölliset, kaikkien kaupunkilaisten kisat. Yhteistä kisahuumaa rakennetaan viime vuodesta tutulla Kiekon koti -teemalla sekä kiekkoaiheisella oheisohjelmalla. Osana yhteisöllistä kiekkokevättä kaupunki jakoi 8 000 MM-ottelulippua sellaisille ryhmille, joilla ei muuten olisi välttämättä mahdollisuutta osallistua kisoihin. 

Tampereella jääkiekon MM-pelit pelataan Nokia Arenalla, joka sijaitsee kaupungin ytimessä ja tarjoaa jopa 15 000 katsojapaikkaa. Vastuullisuus on ollut keskeinen osa Nokia Arenan suunnittelua: areenavieraille tarjotaan mahdollisuus tehdä kestäviä valintoja ja vastuullisuus huomioidaan kaikessa toiminnassa. 

Pelejä voi myös katsoa maksutta Tampereen kaupungin toteuttamalla koko perheen Kiekon koti -alueella, jossa näytetään kaikki Tampereella pelattavat pelit. Alue rakennetaan kisojen ajaksi Keskustorin kesäkeitaan ja Frenckellin aukion väliin. Pelien katsomisen lisäksi alueella voi esimerkiksi treenata omaa laukaisua laukaisupisteellä ja osallistua erilaisiin kiekkoteemaisiin aktiviteetteihin. Kaikille yhteistä ilmaisohjelmaa on luvassa myös keskiviikkona 10. toukokuuta, kun Tampereen kaupunki järjestää Kiekon koti -juhlan Frenckellin aukiolla kello 18.00‒19.00. 

Kaupunki tukee kisojen saavutettavuutta myös ottelulippuihin kuuluvalla joukkoliikenteen matkaoikeudella. Vuoden 2023 jääkiekon MM-kisojen Tampereella pelattavien otteluiden pääsyliput sisältävät matkaoikeuden Tampereen seudun joukkoliikenteen Nyssen kyydissä. Matkaoikeuden tarjoaa Tampereen kaupunki. 

Lipulla voi matkustaa Tampereen seudun joukkoliikenteen busseissa ja ratikoissa sekä Nysse-alueen junissa (Tampere/Lempäälä/Nokia/Orivesi/Tesoma). Matkaoikeus on voimassa lipussa näkyvänä tapahtumapäivänä kaikilla vyöhykkeillä alkaen klo 06 päättyen seuraavaan yöhön klo 04.  

Lisätietoja

Saara Saarteinen

Tapahtumapäällikkö

Puhelin:

040 801 6222

Teemu Kylmäkoski

Työpäällikkö

Puhelin:

040 801 6376

Teksti: Ilona Reinikainen
Kuvat: Tampereen kaupunki