Jääkiekon MM-kisojen liikenteen poikkeusjärjestelyt 12.–28.5.2023

2023 Jääkiekon MM-kisoja pelataan Tampereen Nokia Arenalla 12.–28.5. Tampereella pelataan kisojen A-lohko, puolivälieräotteluita sekä ratkaisuottelut välierävaiheesta eteenpäin. Yleisöä on odotettavissa runsaasti kaikkiin otteluihin, joten sujuvan ja turvallisen tapahtuman toteuttamiseksi areenan lähialueille sekä Ratinan ja Kyttälän alueelle tehdään joitakin muutoksia ajoneuvoliikenteen liikennejärjestelyihin. Myös Pyynikin ja Keskustorin alueille tulee kulku- ja pysäköintirajoituksia kisajärjestelyihin liittyen.

Muutoksena viime vuoteen on se, että Tuomiokirkonkatua ei muuteta kävelykaduksi välillä Otavalankatu–Verkatehtaankatu. Työmaan vuoksi Tuomiokirkonkatu välillä Suvantokatu–Otavalankatu ja Otavalankatu välillä Tuomiokirkonkatu–Aleksanterinkatu on suljettuna ajoneuvoliikenteeltä.

Ratinan suunnasta tultaessa liikennettä rajoitetaan Vuolteenkadun ja Hatanpään valtatien risteyksessä siten, että moottoriajoneuvoliikenteen ajoyhteydet suljetaan Tampereen valtatieltä tai Hatanpään valtatieltä Vuolteenkadun kautta Sorinsillalle, Kalevantielle, Rautatienkadulle ja Sorinkadulle. Rautatienkadulle voi ajaa joko Suvantokadun tai Verkatehtaankadun kautta.

Rautatienkatu suljetaan Otavalankadusta etelään, jolloin moottoriajoneuvoliikenteen ajoyhteys Suvantokadulle sekä Rautatienkadun kiinteistöille on mahdollista Otavalankadun, Tuomiokirkonkadun, Verkatehtaankadun ja Aleksanterinkadun kautta.

Yliopiston suunnasta tultaessa ajo Vuolteenkadulle, Sorinkadulle ja Rautatienkadulle on kielletty moottoriajoneuvoilla. Kalevantien liikenne ohjataan Kanslerinrinteen kautta Ratapihankadulle. Korvaavana reittinä moottoriajoneuvoliikenteelle Ratinan ja Hämeenpuiston suuntaan suositellaan korvaavia reittejä Viinikan liittymän kautta. Kanslerinrinnettä ajettaessa Ratapihankadun suunnasta kääntyminen on sallittu vain Kalevan suuntaan.

Sorinkadulla moottoriajoneuvojen käyttöä rajoitetaan Tampereen valtatien liittymästä alkaen. Asukas- ja huoltoajo sekä ajo kiinteistöjen pihoihin ja pysäköintipaikoille sekä areenan pysäköintihalliin on sallittua liikenteenohjaajien ohjauksella. Kulkua saatetaan kuitenkin rajoittaa otteluiden alkamis- ja päättymisajankohtina hetkellisesti. Sorinkadun käyttöä ja pysäköintiä rajoitetaan myös poliisin toimintaedellytyksien turvaamiseksi. 

Pyörätuolia käyttävien katsojien takseille rajataan erillinen alue Sorinkadun hissiyhteyden läheisyydestä asiakkaan jättämiseksi ja noutamiseksi, mutta invataksien kulkua saatetaan joutua rajoittamaan purku- ja lastaustilojen rajallisuuden vuoksi. Liikuntaesteisen pysäköintiluvan saaneille on varattuna rajoitettu määrä erillisiä pysäköintipaikkoja Sorinkadulta tai viereisestä pysäköintitalosta.

Katujen sulku alkaa päivittäin oheisen aikataulun mukaisesti ja sulku päättyy viimeistään kello 24.

  • Pe 12.5. klo 12:00–24:00
  • La–su 13.–14.5. klo 10:30–24:00
  • Ma–pe 15.–19.5. klo 14:30–24:00
  • La 20.5. klo 10:30–24:00
  • Su – ma 21.–22.5. klo 14:30–24:00
  • Ti 23.5. klo 10:00–24:00
  • To 25.5. klo 14:30–24:00 
  • La–Su 27.–28.5. klo 12:00–24:00

Sorinsillan Nokia Arenan puoleinen jalankulkijoille ja pyöräilijöille tarkoitettu väylä muutetaan sulkujen ajaksi jalkakäytäväksi. Tarpeetonta liikennöintiä alueella kannattaa välttää myös katusulkujen ulkopuolisina aikoina. Areenan alue on parhaiten saavutettavissa kävellen.

Pyynikin alueen poikkeukset

Pyynikillä osa Jalkasaarentien pysäköintialueista varataan MM-kisojen käyttöön. 

Pyynikintien käyttöä välillä Palomäentie–Varalankatu rajoitetaan viikonloppuisin moottoriajoneuvoliikenteeltä seuraavasti:

  • Perjantaisin 12.5., 19.5. ja 26.5. klo 18:00–24:00
  • Lauantaisin 13.5., 20.5. ja 27.5. klo 00:00–08:00 ja 18:00–24:00
  • Sunnuntaisin 14.5., 21.5. ja 28.5. klo 00:00–08:00

Asukas- ja huoltoajo on sallittua sulkujen aikana.

Keskustorin alueen poikkeukset

Aleksis Kiven katu 18 vastapäätä olevalle pysäköintialueelle avautuu 12. toukokuuta koko perheen maksuton Kiekon koti -alue. Alue on avoinna päivittäin 28. toukokuuta saakka. 

Alueen rakentaminen aloitetaan 9. toukokuuta pysäköintialueen eristämisellä kello 21 alkaen. Pysäköintialue palautetaan pysäköintikäyttöön mahdollisimman pian kisojen päätyttyä.  

Samana päivänä Puutarhakadun taksiasema, Vanhan kirkon tilausajopysäkki sekä Keskustorin linja-autoille tarkoitetut pysäköintipaikat poistuvat käytöstä. Ne palautetaan käyttöön mahdollisimman pian kisojen päätyttyä.  

Vanhan kirkon tilausajopysäkki siirtyy Aleksis Kiven kadulle, jossa on rajoitetusti tilaa useamman linja-auton samanaikaiseen pysähtymiseen. Linja-autoliikenne siirtyy poikkeusreiteille koko MM-kisojen ajaksi. Linja-autoliikenteen poikkeusreitit löytyvät Nyssen sivuilta.

Kartta liikenteen poikkeusjärjestelyistä Jääkiekon MM-kisojen aikaan.

Kartalla katusulut Nokia Arenan ympäristössä Jääkiekon MM-kisojen aikana 2023. Klikkaa kuva isommaksi.

Lisätietoja

Marko Korpela

Katuinsinööri

Puhelin:

050 559 3874

Kuvat: Marko Kallio / Skyfox