Kiekon koti -siisteyskampanja käynnistyi vappuna

Joukko ihmisiä hurraamassa. Kuvan päällä teksti Tampere Home of Hockey, let's keep the city clean.


Tampereen kaupunki käynnisti perjantaina 29.4. siisteyskampanjan, jonka tarkoituksena on kannustaa koko kaupunkiyhteisöä ja jääkiekkofaneja pitämään kiekon koti siistinä jääkiekon MM-kisojen aikana. Kampanja on käynnissä koko toukokuun ajan.

Koska keskustan siistimisen tarve kasvaa jo vappuna, käynnistettiin siisteyskampanja perjantaina 29.4.:

– Lisäroska-astioita tuodaan ensin Koskipuistoon, Kirjastopuistoon ja Sorsapuistoon vappuhulinoita varten ja osa astioista jää niille paikoille myös vapun jälkeen. Tarroitamme astiat Kiekon koti -teeman mukaisesti ja kaikille kaupunkilaisille sekä kisakansalle yhteinen viestimme onkin: ”Pidetään kiekon koti siistinä”. Jos yritykset ja yksityishenkilöt kantavat oman vastuunsa ja laittavat aina omat roskansa roskiin, niin sotkuahan ei silloin synny, Tampereen kaupungin tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen toteaa.

Kaupunki tuo keskustan alueelle yhteensä 129 lisäroska-astiaa, joista 40 laitetaan Keskustorin kesäkeitaan ympäristöön ja loput muualle keskustaan. Astiat tyhjennetään tarvittaessa kisojen aikaan päivittäin. Katutilaa pidetään siistinä myös koneharjauksen voimin ja kadut harjataan kisojen aikaan joka päivä. Viikonloppusiivoukset käynnistyivät vappuviikonlopusta la 30.4. alkaen. Myös yleiskäymälöiden siivoustasoa nostetaan toukokuun ajaksi, jolloin ne siivotaan kolme kertaa päivässä.

Tampere panostaa kaupungin siistimiseen palkkaamalla vastuullisuusagentteja koko kesän ajaksi. Ensimmäinen vastuullisuusagenttiryhmä aloittaa työt MM-kisojen avausviikolla 9.5. Vastuullisuusagenttien tehtävänä on paitsi kerätä roskia myös tehdä siisteyteen liittyviä havaintoja ja raportoida niistä. Vastuullisuusagentit osallistuvat myös siisteyskampanjointiin kannustamalla kaupunkilaisia vastuulliseen ympäristön siisteydestä huolehtimiseen.

Lisäksi kaupunkilaiset voivat osallistua Ekokumppanien järjestämiin koko kaupungin siisteystalkoisiin, jotka järjestetään lauantaina 7.5. Siisteystalkoisiin voi ilmoittautua Ekokumppanien sähköisellä lomakkeella.

Koko kaupungin siisteystalkoot

Lisätietoja

Tapahtumapäällikkö
Saara Saarteinen
puhelin 040 801 6222
sähköposti Saara.Saarteinen@tampere.fi

Työpäällikkö
Teemu Kylmäkoski
puhelin 040 801 6376
sähköposti Teemu.Kylmakoski@tampere.fi