Tervetuloa Kiekon koti -aktiviteettialueelle 13.5.–29.5.

2022 Jääkiekon MM-kisat alkavat tänään perjantaina 13.5., ja samalla avautuu Tampereen kaupungin toteuttama pääsymaksuton ja kaikille avoin Kiekon koti -aktiviteettialue. Aktiviteettialue on rakennettu aivan kisahuuman keskiöön, sillä se sijaitsee Keskustorin kesäkeitaan ja Frenckellin aukion välissä. Alueella on erilaisia toiminnallisia pisteitä, joissa on ohjelmassa mm. askartelua, kasvomaalausta, kiekon laukaisua ja kilpailuja.
– Perheille on yleensä tarjolla vähemmän kiekkoaiheista tekemistä pelien ulkopuolella. Halusimme tarjota kaiken ikäisille kiekkoaktiviteetteja sekä turvallisen paikan seurata kisahuumaa ja pelejä aivan kaupungin keskustassa. Kävijät voivat olla esimerkiksi lapsiperheitä, nuorisoporukoita tai varttuneempaa väkeä. Toivotamme kaikki tervetulleeksi seuraamaan ja tunnelmoimaan 2022 Jääkiekon MM-kisoja Kiekon koti -aktiviteettialueelle!, sanoo aktiviteettialueen toiminnasta vastaava Tampereen kaupungin tuottaja Petra Lehtimäki.
Aktiviteettialueella on myös hyvät puitteet seurata Tampereella pelattavia otteluita suorana, sillä siellä on suurella näytöllä varustettu katsomoalue. Kisakatsomoeväät voi puolestaan ostaa alueella sijaitsevasta jääkiekkoseurojen ylläpitämästä Molin Plaza Café -kioskista. Koska Kiekon koti -aktiviteettialue on aivan keskellä kisakaupunkia ja kisahuumaa, toimittaa Yle Tampere alueella olevasta Ylen lähetyskontista arkipäivinä radiolähetystä.
Kiekon koti -aktiviteettialue avautuu ottelupäivinä 13.–29.5. noin puolitoista tuntia ennen ensimmäisen ottelun alkamista ja sulkeutuu päivän viimeisen ottelun päätyttyä. Toimintapisteet ja kioski ovat avoinna pääsääntöisesti alueen aukeamisesta päivän viimeisen ottelun alkamiseen saakka. Alue on suljettuna 25.5. sekä 27.5., kun otteluita ei pelata.
Toimintapisteitä ylläpitävät paikalliset jääkiekkoseurat, Suomen jääkiekkoliitto sekä Tampereen ev.lut. seurakunta. Aktiviteettialueen toimintaa operoi AhlmanEdun matkailualan opiskelijat yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Kiekon koti -aktiviteettialue on ikärajaton ja päihteetön.
Kiekon koti -aktiviteettialueen vuoksi Molinin tontin parkkialueen pysäköintipaikat poistetaan käytöstä 10.5. Pysäköintipaikat ovat jälleen käytettävissä 31.5.
Lisätietoja
Tapahtumapäällikkö
Saara Saarteinen
puhelin +35840 801 6222
sähköposti Saara.Saarteinen@tampere.fi